sunnuntai 18. tammikuuta 2015

En usko, että hyvinvointivaltio on tehnyt paljon hyvää

En usko, että hyvinvointivaltio on tehnyt paljon hyvää. Lähinnä se on tosiaan keskittänyt valtaa poliitikoille.

Anarkokapitalismin yksityiset palvelut voisivat korvata nähdäkseni valtion armeijan.

Olen samaa mieltä siitä, että Suomi on edistynyt monella tavalla, mutta hyvinvointivaltiota siitä ei ole kiittäminen. Hyvinvointivaltio on lähinnä ylellisyystuote.

Anarkokapitalismin toimivuus ei riipu ihmisten hyvyydestä. Valtio päinvastoin ei toimi, koska ihmiset ovat vallanhimoisia. Ihmiskunnan historia on täynnä valtiomiesten vallanhimoa.

Tietenkään anarkokapitalismin ei ole tarkoitus toimia erossa inhimillisistä tekijöistä.

Hyvinvointivaltiota edeltänyt aika ei tietenkään ollut mikään onnela. Mistä päättelet, että merkittävin olojen parantuminen ajoittuu sotien jälkeiseen aikaan? Ajallinen yhteensattuma ei todista syy-seuraus-suhdetta. Olojen paraneminen on mahdollistanut myös hyvinvointivaltion rakentamisen mutta se ei todista hyvinvointivaltion itse parantaneen oloja. Hyvinvointivaltiota on ollut jo hyvin pitkään, jo ennen 30-lukua.

Hyvinvointivaltiolla tarkoitan valtiota, jolla on sosiaalimenoja. Suomen hyvinvointivaltio on mielestäni epäonnistunut, koska se on jarruttanut talouskasvua. Muut valtiot eivät ole paljon paremmin onnistuneet. Suomen talouden kasvu ei ole kyseenalaista mutta itsekin myönnät, että talouskasvu oli nopeaa jo ennen 30-luvun hyvinvointivaltion rakentamista. Kuten olen kirjoittanut, mielestäni hyvinvointivaltio on ylellisyystuote, joka ei ole parantanut ihmisten objektiivista hyvinvointia vaan joka on markkinatalouden parasiitti.

Talous olisi kasvanut nopeammin ilman hyvinvointivaltiota mielestäni. Kasvu ei ole vakio. Voit tutustua mihin tahansa libertaariseen analyysiin. En pidä 30-lukua hyvinvointivaltion alkuna. Tulonjaon vääristyminen voisi olla hyvinvointivaltion haitta, vaikka se ei hidastaisi talouskasvua. Hyvinvointi kärsii vallan keskittämisestä. Valtio ja sosiaalipolitiikka on helppo erottaa markkinataloudesta käsitteellisesti. Empiiristä tutkimusta löytyy hyvinvointivaltioita edeltäneistä turvaverkoista. Hyvinvointivaltiossa poliitikot ja byrokraatit kaappaavat vallan päättää alamaisten hyvinvoinnista. Hyvinvointivaltiota voi hyvin verrata aristokratiaan tai autokratiaan, koska valta on pitkälti keskitetty valtiolle.

En väitä, että ihmisten objektiivinen hyvinvointi ei ole parantunut. Objektiivisella tarkoitan ihmisten hyvinvointia muussa mielessä kuin hyvinvointivaltion aatteellisesti tuottamana. Edistystä on tapahtunut mutta mielestäni ei juurikaan hyvinvointivaltion ansiosta.

Yhteiskuntatieteet pystyvät kontrafaktuaaliseen argumentointiin. Mielestäni väitteeni eivät ole äärimmäisiä vaan maltillisia.

Hyvinvointivaltio ei ole välttämättä vapaampi kuin aristokratia tai autokratia. Edustuksellinen demokratia on oligarkiaa ja tavallaan aristokratiaa, jossa aristokraatit valitaan vaaleilla. Jos on huolestunut oligarkiasta, ei kannata kannattaa edustuksellista demokratiaa vaan mieluummin anarkokapitalismia. Anarkokapitalismi on mahdollisimman kaukana oligarkiasta, kun taas edustuksellinen demokratia on oligarkiaa. Vaikka turvaverkot toimivat ehkä huonommin ennen hyvinvointivaltiota, siitä ei voi päätellä, että hyvinvointivaltiot olivat tarpeen. Mistä päättelet, että toimivat huonommin? Markkinatalouden, valtion ja sosiaalipolitiikan voi ymmärtää toisistaan erossa. On empiirisiä todisteita sille, että valtio on tuottamattomampi ja siten hidastaa talouskasvua. Nopea talouskasvu ei ole mikään empiirinen todiste, että kasvu ei olisi voinut olla nopeampaakin.

Libertaarinen ideaali ei ole mikään pilvilinna välttämättä ja siksi sitä ei voi kritisoida oikeutetusti. Sinulla itselläsi on pilvilinna.

Objektiivisesti hyvinvointivaltion ei voi sanoa parantaneen hyvinvointia mutta hyvinvointivaltion kannattajat saavat aatteellista nautintoa kannattamansa politiikan toteutumisesta.

Mielestäni väitteeni eivät ole idealistisia vaan realistisia. Sinun hyvinvointivaltiota kannattavat väitteesi ovat idealistisia.

Konkreettisia askeleita voivat olla mitkä tahansa politiikan muutokset kohti vapautta kuten veronkevennykset.

https://www.facebook.com/groups/liberaalimafia/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti